torstai 23. toukokuuta 2013

Teemaviikko: #4


Mitä olisivatkaan juhlat ilman aftermathia eli jälkimatematiikkaa eli rahvaan seassa kutsuttuna jälkiviisautta! Ruustinnan rouvathan sen tietää, ja ovat valmiita jakamaan hieman hääjärjestelyiden Do´s & Dont'seja niille, jotka ovat vasta lipumassa avioliiton onnelliseen satamaan sekä niille, jotka ovat saaneet kunnian olla edistämässä kyseistä projektia. Tänään jaamme aiheesta:


Kaasolla on usein suuri rooli häiden järjestelyissä, ja polttareiden järjestäminen lankeaakin pääosin hänelle. Tämänkin RR:t (Ruustinnan rouvat) tietävät, sillä he sattuivat toimimaan yhtenä kesänä päikseen toistensa kaasoina! Alla hieman ohjeita kaasolle ja muulle seurueelle polttareita koskien.

Do's:
  • Aloita miettimällä morsiamen persoonaa, ja minkälainen teema tai punainen lanka sopii hänen polttareihinsa. Onnistuneiden polttareiden ei tarvitse olla kalliit.
  • On hyvä suunnitella päivää etukäteen polttariporukan kanssa ja jakaa tehtäviä; silti spontaani heittäytyminen ja tilanteiden soveltaminen kuuluvat asiaan ja ovat Ruustinnan mielestä suositeltavia!
  • Polttaripäivänä mikään ei ole arkista! Käyttäkää polttariporukan kanssa mielikuvitusta vaikka morsiantanne ruokkiessa.


  • Jos haluatte teettää tehtäviä morsiamella, niiden ei ole pakko olla väkisin väännettyjä morsiamen luontoa vastaan olevia kiusallisuuksia.Toisen Ruustinnan kanajuhlissa polttariseurue oli keksinyt teettää morsiamella sulholle annettavan runon, johon tuli sisällyttää seurueen keksimiä häihin sopivia sanoja, kuten mustikka, keuhkot ja sittisontiainen. Tästä syntyikin herkkääkin herkempi runo, jonka todella kelpasi antaa huomenlahjaksi! Kaaso siis ottakoon naimisiin menevän toiveet huomioon polttareiden luonnetta koskien, ja kenties suodattaa muun polttariporukan kreisibailausideat ennen niiden suoraa toteuttamista.
  • Mukava muisto polttareista on tietenkin polttarikansio. Laita luovuutesi peliin ja lisää ripaus sitä kreisibailausmeininkiä, liimaa kaikki päivän aikana kertyneet lippulappuset kansioon, kuvita valokuvaamattomat tilanteet tai tunnelmat, kerää polttariseurueen terveiset loppuun ja voilà! kansio on valmis! Voitte myös tehdä kansiota polttariporukan kanssa, jos seassanne on sopuisia visionäärejä ja tiivistämistaitoisia runebergejä!


Polttarikansiosta pääsemmekin toiseen ohjeistukseen, eli

Dont's:
  • Älä ala askartelemaan polttarikansiota muutamaa päivää ennen häitä. Kerää ja teetä valokuvat mahdollisimman ajoissa. Materiaalin keräämisessä, kuvien sommittelussa ja tekstien miettimisessä menee nimittäin pidempi tovi kuin Strömsö antaisi ymmärtää.
  • Älä leivo tai osta polttareihin sellaista syötävää, jolle morsian on allerginen. Toinen Ruustinna oli niin innoissaan tulevasta päivästä, ettei keksinyt ajatellakaan moisia asioita. Neuvo: älä ole yhtä innokas.
  • Kuten aikaisemmin mainittiin, älä haali kaasona kaikkea vastuuta polttareista. Morsiamen lisäksi myös kaason jaksaminen on tärkeää, sillä hän tarkkailee morsiamen mielenterveyden säilymistä häiden alla.
  • Älä unohda morsiussaunaa! Perinteitä kunnioittavina naisina kumpimaan rouva ei onneksi unohtanut sitä, mutta osasivat myös soveltaa illan tähden mieltymyksiä liittyen tähän ikiaikaiseen siirtymisriittiin. Kun toinen iloitsi pisteleville havuille istumisesta, vanhojen laulujen yhdessä hoilaamisesta ja naku-uinnista kylmässä järvessä, toinen nautti pienen uima-altaan poreista ystävien kanssa ja istahti ruusun terälehdillä koristeltuun saunaan! Jos ei muuta ole, niin valkoisia lakanoita, vihtaa ja ihonhellimistuotteita ei sovi jättää morsiussaunasta!
Eräs seikka jakoi Ruustinnan mielipiteet kahtia: kuuluuko kaason yksisarvis-keppihevosen tekeminen morsiamelle Do vai Don't-osastolle. Kyseisten polttareiden kaaso oli sitä mieltä, että älkää hullut sellaiseen ryhtykö, ja morsian totesi, että juuri tuollaista vaaleanpunaista yksisarvista hän on aina halunnut! Vaikka tämä dilemma tulee toki jokaisen kaason eteen polttareita suunnitellessa, Ruustinna kuittaa ja jättää kysymyksen lukijoidemme harkintaan.

Sitten vain häitä odottelemaan...


Ps. Morsian, muista hääjuhlien loppukiitoksissa kiittää erityisesti paljon vaivaa nähnyttä kaasoasi! Ruustinna kiittääkin näin postuumisti toista Ruustinnaa esimerkillisestä kaasoilusta!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti