torstai 17. toukokuuta 2012

Kesäkepeyttä Retrotorilta!

Sunnuntaina Turkulaisia hemmotellaan kevään viimeisen Retrotorin annilla! Tapahtumassa nyt kovasti myyjiä, tarkempaa tietoa saat täältä. Nyt jos koskaan kannattaa lähteä brunssille ja ostoksille, kesä tuo varmasti tullessan juhlallisuuksia jos toisiakin, joihin voi jo hankkia lahjat ja pienet lisät omaan juhlapukeutumiseen!


Ruustinnalta löytyy kortteja niin uusille ylioppilaille kuin vastavihityillekin! Myös muihin tilaisuuksiin löytyy sopivia korttiuutuuksia: baby showereihin, kesäterveisiin ja yllätysposteihin.


Kirjarasiat ovat olleet kovin suosittuja, niinpä aika on kulunut lähinnä tilausten merkeissä. Kuitenkin Retrotorin kävijöitä ilahdutetaan muutamalla rasialla, joista kaksi on vuodenajan mukaisesti ylioppilasaiheisia. Mukaan voi myös ottaa oman kirjan mikäli siitä haluaa teettää rasian. Lisäksi kannattaa kysellä muista meidän kirjoista, jos niistä löytyisi vaikka hääparille lahja. Kuinkas sointuisi Yksi ainoa yö?


Meidän pöydällä myös Suojelusenkeli-siipikorvakorut, Siivekkäät-kaulakorut, pitsiturbaanit (aivan ihania tulevaan hellekesään!), muita pitsikoruja ja kesäisiä rintaneuloja. Me emme malta odottaa sunnuntaita, toivottavasti et sinäkään!


PS. Muistathan varautua käteisellä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti