keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Juhlien havinaa.

Pian koittaa uusien valmistuvien päivä, ja kesällä varmasti riittää muitakin juhlia kuten häitä, rippijuhlia, syntymäpäiväkekkereitä, ristiäisiä sekä illanistujaisia! Koska monet meistä ovat vain kutsuvieraita, meillä on oiva mahdollisuus hankkia jotakin uutta kesähepeneiden somisteeksi. Tänä vuonna Ruustinna ei kylläkään ole vieras vaan ainoastaan vieraiden asustaja. Alla olevista kuvista voitte vilkaista meidän suosituksia kesän 2012 juhla-asusteiksi.


Ihanassa valkoisessa siipikaulakorussa keskiosaa somistaa vaalenkeltainen ruusu, jolloin kokonaisuudesta tulee täydellinen kesäiseen juhlapäivään. Valmistuvalle lahjaksi keltainen ruusu, ja muistoksi jäävä kuva on väreiltään somistettu mitä parhain päin!


Sinisiä siipiä koristaa valkoinen helmi, kun taas sininen helmi sulostuttaa okran värisiä siipiä. Muistithan, että kaikkiin Siivekkäät-kaulakoruihin on saatavilla saman väriset Suojelusenkeli-korvakorut?


Ja tosiaan, näitä voi ja kannattaa viedä vaikka sankareille lahjoiksi! Mikä olisikaan ihanampi lahja, kuin käsinvirkatut ja tärkätyt siivet, sekä niistä valmistetut korut. Lahjan voikin paketoida kirjarasiaan, jonka ympärille riittää koristeeksi vaikka organza-nauha. Täydellisesti asustettuna vieraana on enää tiedossa vain juhlapäivän odottelua...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti